tiistai 19. helmikuuta 2013

Kahvia ja siunaamisia, piikkiä ja pakkaamista.

Lähtökahvit opistolla

Matkaansiunaaminen Joutjärven kirkossa. Paikalle pääsivät vain Anni ja Markus. Muut sairastivat kotona.
(Kuva: Jari Rissanen)


Täti vähän pisti
Pakkausapuna lähetyslinjalaiset Hanna ja Kaisa

Tämä kuvasarja kuvaa hieman meidän viimeaikaisia kuulumisia. Ystävänpäivänä vietimme Kansanlähetysopistolla meidän lähtökahveja opiston väen kesken. Viimeinen matkaansiunaaminen oli taas sunnuntaina 17.2. Joutjärven kirkossa. Perheeseemme iskenyt influenssa piti Marin, Eliaksen ja Luukaksen kotona. Pojat olivat vielä sairaana ja Mari jäi hoitamaan poikia kotiin. Nyt näyttää siltä, että tauti on voitettu tällä erää.
Tänään kävimme vielä neuvolasta hakemassa viimeiset piikit lasten reiteen. Tiukka rokotusohjelma on nyt lasten osalta ohi. Palkinnoksi lapset saivat hakea kaupasta jätskit. Vanhemmatkin palkitsivat itsensä herkullisilla jäätelöaltaan tuotteilla.
Tällä hetkellä ajatukset ovat vahvasti pakkaamisessa. Olemme saaneet paljon apua pakkaamiseen erityisesti uusilta lähetyslinjalaisilta. Tavarat tulee olla pakattuna ensi keskiviikkoon mennessä. Silloin luovutamme nykyisen asuntomme ja olemme pari päivää asunnottomia. Onneksi saamme majoittua opistolla. Siperiaan ja Omskiin lähdemme pe 1.3.