keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Omsk mielessä

Usein riparin jälkeen elää vielä henkisesti pari päivää leirillä, mutta nyt kävi toisin. Maanantaina loppui Lohjalla Saarikossa leiri, josta kiidin suoraan Ryttylään Venäjän työalan vuosikokoukseen, joka vei ajatukset pian pois leiristä kohti tulevaa. Mari osallistui myös kokoukseen. Saimme tavata Omskista Saaret, eli Anun ja Juhan. Paikalla oli myös Jorma Laine Pietarista, Joose ja Johanna Pitkänen Minusinskistä ja Aatto "Aatsa" Lamminpää, joka käy Minusinskissa ja Karatusassa. Oli todella hieno tavata Hengen miehiä ja naisia, jotka tekevät upeaa työtä Venäjällä. Kokouksessa myös pohdittiin meidän sijoittautumistamme Venäjällä. Suuntana näyttää nyt olevan Siperia. Omskissa vietämme ensimmäisen vuotemme opiskellen kieltä. Minne sijoitumme kielikoulun jälkeen, on vielä auki. Mahdollisuuksia on monia. Herra sen yksin tietää, mutta niin kuin Aunuksessa aikoinaan opin, että sitä mitä Jumala antaa sitä sydämeni kantaa.

Jos haluat tavata meidät, niin tervetuloa Kansanlähetyspäiville Pieksämäelle ensiviikonloppuna. Olemme koko perheen voimin siellä. Meidät siunataan lähetystyöntekijöiksi sunnuntaina, mutta olemme koko viikonlopun tietysti paikalla. Meidät voit tavata mm. lähetysnäyttelyssä, Venäjän osastolla, jossa myös tavattavissa muitakin Venäjän lähettejä. Olemme myös lauantaiaamuna klo 10.30 vetämämässä nuorten ohjelmaa. Nähdään Pieksämäellä. Linkistä näet koko päivien ohjelman: http://kansanlahetyspaivat.fi/